Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Erityisherkkyys

Erityisherkkyys on persoonallisuuden piirre, joka perustuu geneettiseen perimään.Herkkä reagoi aistiärsykkeisiin enemmän kuin muut, ja prosessoi aistimiaan asioita keskivertoa pitempään.Yleensä herkkä harkitsee ja pohtii tarkkaan ennen toimintaan ryhtymistä, mutta tuttujen asioiden ollessa kyseessä ratkaisut voivat olla hyvinkin ripeitä.

Herkkiä on väestöstä noin 15 - 20%, ja kohtalaisesti herkkiä on  myös n. 20%. Herkkyys yhdistetään usein ujouteen ja sisäänpäinkääntyneisyyteen, mutta herkistä noin 30% on ekstrovertteja. Herkkiä siis monenlaisia, ja jokainen herkkä on omanlaisensa, ainutlaatuinen yksilö!

Yhdysvaltalainen tutkija Elaine Aron ¨löysi¨ erityisherkkyyden v. 1998 julkaistun väitöskirjatutkimuksensa kirjoittamisen myötä. Hänen mukaansa erityisherkkyys on persoonallisuuden piirre, joka asettuu muiden piirteiden yläpuolelle ikään kuin siiviläksi, jonka läpi muut piirteet suodattuvat. Ihminen joko on erityisherkkä tai ei, mutta herkkyydessä voi silti kehittyä.

Elaine Aronin mukaan erityisherkkyyteen kuuluu neljä tunnusmerkkiä:

1. Emotionaalinen reaktiokyky: vahvat tunteet ja empatia sekä syvällinen käsittelytapa

2. Vivahteiden vaistoaminen: kyky huomata pienet asiat ja vihjeet

3. Ärsykkeiden hallinta: intensiivinen, monitahoisuus ja pitkäkestoisuus aiheuttavat stressiä

4. Tiedon määrä: tiedon määrä on suuri ja se prosessoidaan syvällisesti ennen
    päätöksentekoa.Tutuissa asioissa ajatustyö on jo tehty valmiiksi!

Viimeaikaiset geenitutkimukset sekä aivotoimintaa kuvaavat tutkimukset ovat osoittaneet eroavaisuuksia erityisherkkien fysiologiassa verrattuna muihin ryhmiin. Nämä eroavaisuudet heijastuvat yksilön koko psykofyysiseen kokonaisuuteen!

Oheisessa englanninkielisessä videossa Elaine Aron kertoo herkkyydestä lyhyesti.